Mikä on Tilitoimisto? Miksi käyttää tilitoimistojen palveluja?

Kirjanpito ei ole vaikeaa ja meidän kanssamme huomaat sen olevan myös yksinkertaista , selkeää ja ymmärrettävää.
Jokaisesta asiakkaastamme vastaa nimetty kirjanpitäjä. Hänelle on myös aina varahenkilö, joka hoitaa asioita lomien ja muiden poissaolojen aikana vastuu kirjanpitäjän estyessä. Meiltä tavoitat aina henkilön, joka ottaa asian selvitettäväksi tai vastaa jo puhelimessa kysymyksiin.

Mikä on Tilitoimisto

Tilitoimisto eli kirjanpitotoimisto on liikeyritys, joka hoitaa kirjanpitoon ja muuhun taloushallintoon liittyviä tehtäviä maksua vastaan. Tilitoimistojen asiakkaita ovat kirjanpitovelvolliset, joita Suomessa ovat kirjanpito lainen mukaan kaikki liike- tai ammattitoimintaa harjoittavat sekä julkisyhteisöt eli valtio, kunnat ja seurakunnat sekä niiden omistamat laitokset.

Miksi käyttää tilitoimistojen palveluja

Yritysten taloushallinto on monen eri lain ja asetusten säätelemää. Se kannattaa jättää osaavalle ammattilaiselle. Kaikissa tehtävissä on tarkat määräpäivät, joita on noudatettava rangaistus maksujen

Uhalla. Kun ulkoistat taloushallinnon siihen erikoistuneelle asiantuntijalle, voit olla varma että asiat

Tulevat hoidetuksi oikein ja ajallaan.

Palveluidemme ja henkilöstömme avulla vaikealta vaikuttavat talousasiat muuttuvat ymmärrettäväksi

Talouden hallinnaksi.

Lisäksi tilitoimistona pystymme hoitamaan yrityksesi talousasiat kustannustehokkaammin kuin oma palkattu kirjanpitäjä.

Saat ajantasaista tietoa yrityksesi taloustilanteesta, jolloin voit suunnitella ja ennakoida useita asioita ja

Varmistaa yrityksesi menestyksen.

Säästät aikaa ja rahaa, kun voit käyttää omaa osaamistasi liiketoimintasi edistämiseen ja yrityksen kasvuun.

Kirjanpidon hinnan määrittely ja hinnoittelu

Isommat tilitoimistot tarjoavat pienille yrityksille usein kiinteähintaista kuukausiveloitusta.

Me tarjoamme vienti perusteella ja hinta muodostuu todellisen työmäärän mukaan ollen usein yllättävän edullinen , vaikka kyseessä on ammattitaitoisen kirjanpitäjän tekemä työ. Hinnaston löydät sivultamme.

Kuukausihinta määritellään aina asiakaskohtaisesti ja siihen vaikuttavat mm. Yritysmuoto, toimiala, tositteiden määrä, palkkojen laskeminen jne.

Tilitoimistojen Hinnat

Tilitoimistojen hinnat Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla vaihtelevat luonnollisesti paljon.

Hintaan vaikuttavia tekijöitä on useita, mutta kannattaa muistaa, että kun on kyse on taloushallinnosta vastaavasta kirjanpitäjästä tai tilitoimistosta, halvin vaihtoehto ei välttämättä ole se paras.

Me emme tarjoa pelkästään kirjanpitoa tai palkanlaskentaa, vaan myös kaikki oheispalvelut liiketoimintasi ympärillä on saatavilla meidän kautta mm. Lainopillista neuvontaa, tilintarkastus, veroneuvonta, yritysten perustamiset ja muutokset jne.

Jokaisesta asiakkaastamme vastaa nimetty kirjanpitäjä. Hänelle on myös aina varahenkilö, joka hoitaa asioita lomien ja muiden poissaolojen aikana vastuu kirjanpitäjän estyessä. Meiltä tavoitat aina henkilön, joka ottaa asian selvitettäväksi tai vastaa jo puhelimessa kysymyksiin.

Tilitoimisto Helsinki

Olemme tehokas, edullinen ja joustava tilitoimisto Helsingin Kannelmäestä. Asiakkaistamme suurin osa tulee alueelta Espoo, Helsinki ja Vantaa, mutta meillä on asiakkaita ympäri Suomen. Olemme erikoistuneet pienten yritysten ja yrittäjien kirjanpitoon.